lauantai 23. kesäkuuta 2012

Se perinteinen krapula

Ei niinkään juhannuksen jäljiltä vaan rakentamisen. Parissa muussa blogissa aikaisemmin kirjoiteltiin että muuton jälkeen olo on kuin olisi krapula, ei jaksa mitään (ja jos on itse rakentanut niin myös saattoi heikottaa). Meilläkin tekemistä on ollut aivan valtavasti, talon siivoaminen rakennuspölyn jäljiltä, muutto, vanhan asunnon siivoaminen, tavaroiden paikoilleen asettelu, pihan siistiminen, kaiken puuttuvan hankkiminen jne. jne. Voimat eivät ole tämän kaiken jälkeen oikein riittäneet blogin kirjoittamiseen ja muidenkin kirjoittamat rakennusblogit ovat jääneet lukematta syystä ettei tehnyt mieli olla missään tekemisissä sanan rakentaminen kanssa. Onneksi tämä rakennuskrapula alkaa pikkuhiljaa hellittää ja tilanne normalisoitua :)

Juhannusta vietimme iloisin mielin täällä kotona, ja tunnelmaa ei latistanut edes se että lauteet makoilevat parhaillaan meidän kodinhoitohuoneen lattialla. Seuraavassa saunatyyliä a'la Designtalo ;)
 Saunan lauteet siis myöhästyivät siitä syystä että lisäsimme saunan seinään yhden eristeen joten seinästä tuli paksumpi. Ei sitten heti tajuttu että ensin tilatut lauteet ovat vääränmittaiset, ja uusien tilaaminen jäi viimetippaan. Ensi viikolla uskoisin niiden tulevan asennetuiksi.

Ja se vessan peili, josta olen jaksanut jauhaa useamman kerran... Viimein saimme sen tilattua kun oikeanmittaista ja näköistä ei vastaan missään lopulta tullut, ja tässä lopputulos. Itse olemme siihen todella tyytyväisiä, Lappeenrannan lasi- ja peilihiomo tekivät oikein hyvää jälkeä.

Kunhan olen saanut verhot paikoilleen ja muutenkin paikkoja vielä vähän paremmin järjestykseen niin yritän laittaa kuvia muualtakin valmiista asunnosta.

Hyvää juhannuksen jatkoa kaikille!

torstai 14. kesäkuuta 2012

Luovutettu!

Talo on tänään aamupäivällä luovutettu meille! Reklamaatiolistaankin tuli muutama merkintä mutta ei mitään kovin erikoista eikä ihmeellistä, muutama listan vaihto yms. pieniä juttuja. Suurimpana siellä ehkä tällä hetkellä oli se että liesituuletin on asennettu mutta sitä ei ole kytketty poistoilmakanavaan, tai johonkin semmoiseen :) lisäksi lauteet puuttuvat edelleen ja tulevat varmasti puuttumaan vielä huomennakin kun muutamme. Mutta hyvä kuitenkin näin, ei haittaa! Uskon vakaasti että hoitavat hommat, toivottavasti näin tapahtuukin. Tänään illalla on näyttö ja sitä varten eilen ahkerasti siivosimme (kiitos Annelle siivousavusta), hommaa jäi silti vielä vähän myös tälle päivälle. Huomenna sitten omat tavarat talolle. Jännittävää :)

torstai 7. kesäkuuta 2012

Puuhommia ja luovutuspäivä!

Talon luovutuspäiväksi sovittiin torstai 14.6., eli tasan viikon päästä! Luovutus on aamupäivällä ja sitten illalla on talonäyttely. Ensi viikon perjantaina, tai ainakin viimeistään sitten viikonloppuna muutetaan. Toivottavasti saavat viimehetken pikkutyöt nyt ajoissa tehtyä, ei niitä kyllä enää paljon ole. Niin, ja että kaupungin valvojan kanssa olevassa tarkastuksessa ei ensi maanantaina ilmenisi mitään sen suurempia puutoksia. Mutta tällä hetkellä näyttää oikein hyvältä!

Eilen ja toissapäivänä pidettiin ulkona puunpilkkomistalkoot ahkerien apureiden kanssa, eli kaikki vajaamittaiset ja naulaiset lankunpätkät pilkottiin polttopuiksi, samoin ylimääräiset kuormalavat joita olikin aikamoinen määrä kertynyt. Kyllä näistä jämäpuista ainakin ensi talven polttopuut saatiin, ehkäpä vielä seuraavankin, sen verran paljon niitä oli.  Samalla grillattiin talon pihalla ensimmäistä kertaa, voi miten mukavaa sekin oli :) Tässä vielä loppuun muutama kuva puutalkoista, suurkiitos apureille mammalle, Matille ja Pietulle! Ison homman teitte! Nyt on puut pressun alla nätissä pinossa Jarkon omakätisesti rakentamassa "puuliiterissä".



sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Ovia

Pitihän se tänäänkin illalla käydä vakoilemassa talon edistyminen, siellä kun taas viikonlopun työmiehet ahkerina ahersivat. Olivat sitten saaneet listoitukset valmiiksi ja laittoivat parhaillaan ovia paikoilleen. Kylläpä taas muuttui talon ilme astetta valmiimmaksi. Designtalojen ovet tulivat meille Matti-ovilta, ja väliovet kuuluvat Line-mallistoon. Tässä muuta räpsäisy ovista. 

 Olohuoneen ja sen yhden erillään olevan makuuhuoneen väliin tehtiin alkuperäiseen Hailuoto 153:een muutos ja laitettiin perusoven tilalle pariovet lasilla. Tämä siis rehellisesti sanottuna matkittiin eräästä toisesta Designtalosta Lappeenrannasta, joka siis muutenkin toimi alkujaan innoituksen lähteenä tälle meidän talovalinnallemme (terkkuja vaan Jaana ja Juuso ;) ). Nämä ovet ovat ihanat!
 Muut väliovet ovat perusovia.
Tuulikaapin ja eteisen väliovi on kirkkaalla lasilla, näin ei tuulikaappi ole ihan niin pimeä.

Kylpyhuoneen ovi on opaalikalvolla laminoitua turvalasia, mukavannäköinen ovi tämäkin.

Ulko-ovi ei ollut vielä paikoillaan. Malli on tämä  mutta kokonaan valkoisena, myös siis nuo ikkunoiden pielet. Kuuluu siis talon vakiotoimitukseen myöskin.

Ovista jäi kyllä tosi hyvä fiilis, enpä olisi uskonut että vielä tässä vaiheessa urakkaa jokin yksittäinen asia saa näin hyvän mielen aikaiseksi, lukuunottamatta sitten sitä valmista taloa tietenkin :)

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Kuvapläjäys!

Nyt ei ole sen enempää asiaa, joten vuorossa sekalainen setti kuvia. Nämä olisi pitänyt liittää jo aikaisempiin postauksiin mutta laiskana en ole jaksanut siirtää koneelle. Laatu on a'la miePuhelin, joten ei ihan laadukkaimmasta päästä, tälläkään kertaa. 


Ensimmäisen kuva vessan hanasta, on ihan perus Oraksen Cubista. Olisihan näitä tyylikkäämpiäkin ollut mutta päätettiin että nämä otetaan D-taloilta, ja hinta/ulkonäkösuhteeltaan olivat parhaimmat. Jos nyt oikein käyvät tympimään, niin onneksi löytyy sukulainen joka työskentelee Onnisella, sieltä varmaan sitten sopuhintaan löytyy uudet.
 Keittiössä samaa sarjaa, tuo kaareva hana tuntuu jo vähän nähdyltä jutulta, mutta ehkä tuonkin kanssa toimeen tulee. Allas on perus mikä keittiöön kuuluikin, eli sitäkään ei vaihdettu.
 Vessaan on nyt asennettu valo, ja enää pitäisi käydä teettämässä se peili (joka nyt tuntuu aiheuttavan kovasti päänvaivaa). Olisiko peilin järkevää olla vain tuohon välitilalaatoituksen yläreunaan, vai onko ihan typerän näköistä jos se tulee vähän alemmaksi? Kertokaahan arvoisat lukijat mielipiteitänne???
 Kiuas on Harvian Cilindro, 6,8kW ja on varmasti lämmitysteholtaan riittävä meidän pikkusaunaan. Nyt siis vain hengailee tuossa lattialla ilman kiviä, laitetaan se sitten nätimmin kunhan lauteet ja kaiteet on asennettu.
 Ulkovaloksi valittiin Konstsmiden Modena-mallinen spottivalo ylös- ja alaspäin. Säälittävän pieneltä se tuossa seinällä näyttää, mutta kivemmalta silti kuin perushintaan kuuluva muovinen? pallovalo :)
 Suihku. Mallia en muista mutta pikkaisen muutettiin paremmaksi siihen perushintaiseen verrattuna.
 Meillä on lattia. Eli koko taloon on nyt asennettu laminaatti. On jotenkin keltaisen oloinen kuva mutta täälläpäin oli tänään todella sateinen ilma ja joutuivat käyttämään sisällä rakennusvaloja.
 Tässä näkyy vähän paremmin lattian oikeaa sävyä, vaikka kellertävä kuva on edelleen. Listoitus oli tänään vuorossa ja ei sitäkään enää paljoa ollut jäljellä, katto oli kauttaaltaan listoitettu ja lattioitakaan ei montaa huonetta ollut jäljellä. Kohtahan niiltä loppuu hommat kesken?

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Vähiin käy

Nyt on meille sitten sovittu kaupungin tarkastajan kanssa muuttotarkastus (vai miksi sitä nyt kutsutaankaan) ja se olisi maanantaina 11.6. eli enää reilu viikko! Keskiviikkona käydään Designtalojen työmaapäällikön kanssa koko talo läpi. Yleinen näyttö on sitten todennäköisesti torstaina 14.6. ja muuttopäivä perjantai 15.6., eli tasan kaksi viikkoa siihen. Nyt alkaa jo pikkasen jännittämään, iik!

Eilen olivat talolla aloitelleet lattialaminaatin asennusta, ja se vaikuttaa nyt olevan hyvälaatuinen erä Upofloorin Conference Kirsikka Glazea, joten saa siis jäädä lattialle. Sähkötyöt ovat spottivaloja lukuunottamatta valmiina, kodinkoneet saapuvat tiistaina ja sitten enää väliovet, lauteet ja listoitus.  Sähkömiehet tulevat laittamaan spotit kattoon ja kvv-vastaava tekemään oman tarkistuspöytäkirjansa. Sitten alkaa hurja siivoaminen ja talon laittaminen esittelykuntoon. Eli ei tässä lepäilemään pääse, vieläkään :)