maanantai 17. lokakuuta 2011

Asiaa putkista

Talossa asumista helpottamaan siellä olisi hyvä olla ainakin seuraavat putket: vesiputket, viemäriputket, salaojaputket, radonputket ja vielä ehkä pari jotain muutakin putkea. Tänään selviteltiin vesi-ja viemäriputkien vetoa tontille.

Kaivinkonemies haluaisi että vesiliittymä olisi jo valmiina. LVI-kuvat eivät ole vielä valmiina. Liittymäsopimusta ei voi vielä tehdä. Alueella kulkevissa vesiputkissa ei ole painetta ja niitä ei ole vielä huuhdeltu. Ongelmahan tässä on nyt se, että putket huuhdellaan marraskuun lopussa ja vasta sen jälkeen ne kannattaa liittää meidän vesijohtoihin, tai jotain sinnepäin :) Ja meidän perustukset tulevat joukuun puolessavälissä, jää siis liian vähän aikaa että se koko tontti kaivettaisiin vasta silloin Eli kaivinkonemiehen on mentävä sinne tontille ennen kuin meillä on se vesisopimus. Vesilaitokselta onneksi antoivat luvan kaivamiselle, sitä en kyllä tiedä mitä kaivurimies on siitä mieltä että joutuu koneitaan useita kertoja siirtelemään. Paras kyllä olisi että kävisi sitä nyt vähän siellä kaivelemassa että saadaan tietää sen kallion kohtalo, ja muutenkin vähän siitä tontista lisätietoja. Kaupunki onneksi lupasi huomenna käydä merkkaamassa sen korkomerkin sinne.

Niin, ja perustamistavastakin pitäisi kai olla jotain tietoa, muutakin kuin että tulee ne anturat ja sen päälle betoniperusta. Hmm... täytynee soitella mestarille jospa sieltä heruisi neuvoja. Eipä tässä muuta kuin puhelin kouraan.

2 kommenttia:

  1. Me saatiin lvi-suunnitelmat nyt, ja sitten on soitelut vesilaitoksia, energialaitoksia (sähköä ja kaukolämpöä)... vähän sitä on välillä hukassa, että mitä nyt tarvitsee ja mistä. Kylläpä sitä toisella kerralla kaikki olisi helpompaa, jos useamman talon rakennuttaisi!

    VastaaPoista
  2. Tuo on ihan totta että seuraavalla kerralla kaikki olisi helpompaa. En tiedä miksi, mutta useasti olen Jarkolle sanonut että sitten kun seuraavan kerran... Ja meillä ei ole tämä ensimmäinenkään lähellekään valmis. Pitää varmaan se seuraava rakentaa sitten kokonaan itse :)

    VastaaPoista