perjantai 28. lokakuuta 2011

Tontilla tapahtuu

Tänään se kauan odotettu päivä tapahtui ja meidän tontille meni kaivuri! Ja kallionkin kohtalo alkoi ratketa. Kaivuri oli käynyt siis tänään kaapimassa pintamaat ja kannot pois, ja samalla vähän raaputellut kalliota esille. Meidän onneksi kallio jatkuu aika jyrkkänä maahan, eikä siis jatku sinne saakka missä talon paikka tulee olemaan. Tuossa ylemmässä kuvassa nyt vähän näkyy kuinka se kallio käyttäytyy, aika kivasti se jättää tuollaisen "pöydän" meille sinne. Vaikea tosin vielä hahmottaa että mille tasolle asettuu talon korkeuteen nähden. Kiva yksityiskohta pihaan mielestäni kyllä silti.


 Tämmöiseksi mutavelliksi se koko tontti oli muuttunut... Ja todistusaineistoa siitä että se kaivuri siellä oikeasti oli.

Tältä näyttää tontti tällä hetkellä maakasoineen.

Putkia tontille ei kai nyt sitten ihan vielä vedetä, huomenna keskustellaan kaivurikuskin kanssa lisää. Ongelmia on tuonut ne puuttuvat LVI-kuvat ja se, ettemme ole voineet tehdä vesisopimusta. Voipi olla että vasta joulukuun alussa ennen perustusten tuloa voimme (tai siis kaivurimies voi) ne putket sinne asentaa.

Tänään oli lisäksi Jarkolle soitelleet sähkölaitokselta, midän rakennuslupapaperit olivat siellä kierroksella, ja olivat ihmelleet että meille tulee vain sähkö-, ei kaukolämpöliittymää. Jarkko oli sitten selittänyt tämän passiivitaloasian, ja olivat sitten kysyneet että kuka meille on sellaista luvannut että kaukolämpöä ei tarvitse ottaa. Ilmeisesti asia nyt puhelun aikana kuitenkin vähän oli jo selvinnyt, ja rakennusvalvonnassa kyllä sanoivat ettei passiivitalon rakentamiselle mitään estettä ole. Toivotaan että nyt pitävät sanansa, ja ettei asian suhteen enempää ongelmia synny.

7 kommenttia:

  1. Oi kivaa, homma alkaa todenteolla käynnistyä :). Mie kävinkin kurkkaamassa viime viikonloppuna teiän tonttia. Mielenkiinnolla odottelen projektin etenemistä :).

    VastaaPoista
  2. Meilläkin tuli kiirettä lvi-kuvien kanssa, joten soitettiin dt:lle ja pyydettiin niitä kiirehtimään asian kanssa ja saatiin sitten kuvat ajoissa. Eli soittoa sinne päin vaan!

    Eikös ookkin kiva, kun tontilla tapahtuu!

    VastaaPoista
  3. On kyllä kivaa kun pikkuhiljaa alkaa jotain tapahtuakin :)

    RG Designille soittelinkin jo niistä LVI-kuvista ja kuulemma vähän voivat niiden kanssa kiirehtia, deadline kuville on n. neljän viikon päästä, ja eivät olleet vielä perjantaina edes nimenneet LVI-suunnittelijaa! Eli aika kiireiseltä aikataululta mielestäni kuulostaa, toivotaan että vaikka viikolla aikaistuisi kuvien saanti niin sekin jo helpottaisi.

    VastaaPoista
  4. Kiva nähdä tontilla tapahtuu kuvia, niin ajankohtaita meille myös. Nyt ollaan just pohjia tekemässä, pitäisikin ladata kuvat koneelle ja päivittää lisää blogiinkin (ensimmäinen erä päivitetty jo). Ma jatkuu taas hommat!

    Toivottavasti tuo kaukolämpö/passiivi asia nopeasti selviää. Jotenkin tällaista sähläämistä kokoajan meilläkin aina jonkun asian kanssa, milloin aidan, milloin jonkun puuttuvan paperin tai puuttuvan sopimuksen. Mutta jospa tämä tästä, enää reilu 3 viikkoa kun talopaketti tulee!!

    VastaaPoista
  5. toi kallio tossa tontilla on tosi kiva! tekee paljon näköä siihen varmasti! Muutenkin hienoa et alkaa tapahtumaan, mut inhottavia noi kaikki epäselvyydet.

    VastaaPoista
  6. Onpa järeen näkönen kaivinkone! Pitääkin alkaa seuraamaan teidän projektia, onko teillä aikataulu millainen?

    -Juha

    VastaaPoista
  7. Kiva kun tulee uusia lukijoita :) Perustukset meille pitäisi tulla viikolla 50 ja sitten talopaketti viikolla 2. Eli viisi viikkoa vielä niihin perustuksiin.

    VastaaPoista