lauantai 2. kesäkuuta 2012

Kuvapläjäys!

Nyt ei ole sen enempää asiaa, joten vuorossa sekalainen setti kuvia. Nämä olisi pitänyt liittää jo aikaisempiin postauksiin mutta laiskana en ole jaksanut siirtää koneelle. Laatu on a'la miePuhelin, joten ei ihan laadukkaimmasta päästä, tälläkään kertaa. 


Ensimmäisen kuva vessan hanasta, on ihan perus Oraksen Cubista. Olisihan näitä tyylikkäämpiäkin ollut mutta päätettiin että nämä otetaan D-taloilta, ja hinta/ulkonäkösuhteeltaan olivat parhaimmat. Jos nyt oikein käyvät tympimään, niin onneksi löytyy sukulainen joka työskentelee Onnisella, sieltä varmaan sitten sopuhintaan löytyy uudet.
 Keittiössä samaa sarjaa, tuo kaareva hana tuntuu jo vähän nähdyltä jutulta, mutta ehkä tuonkin kanssa toimeen tulee. Allas on perus mikä keittiöön kuuluikin, eli sitäkään ei vaihdettu.
 Vessaan on nyt asennettu valo, ja enää pitäisi käydä teettämässä se peili (joka nyt tuntuu aiheuttavan kovasti päänvaivaa). Olisiko peilin järkevää olla vain tuohon välitilalaatoituksen yläreunaan, vai onko ihan typerän näköistä jos se tulee vähän alemmaksi? Kertokaahan arvoisat lukijat mielipiteitänne???
 Kiuas on Harvian Cilindro, 6,8kW ja on varmasti lämmitysteholtaan riittävä meidän pikkusaunaan. Nyt siis vain hengailee tuossa lattialla ilman kiviä, laitetaan se sitten nätimmin kunhan lauteet ja kaiteet on asennettu.
 Ulkovaloksi valittiin Konstsmiden Modena-mallinen spottivalo ylös- ja alaspäin. Säälittävän pieneltä se tuossa seinällä näyttää, mutta kivemmalta silti kuin perushintaan kuuluva muovinen? pallovalo :)
 Suihku. Mallia en muista mutta pikkaisen muutettiin paremmaksi siihen perushintaiseen verrattuna.
 Meillä on lattia. Eli koko taloon on nyt asennettu laminaatti. On jotenkin keltaisen oloinen kuva mutta täälläpäin oli tänään todella sateinen ilma ja joutuivat käyttämään sisällä rakennusvaloja.
 Tässä näkyy vähän paremmin lattian oikeaa sävyä, vaikka kellertävä kuva on edelleen. Listoitus oli tänään vuorossa ja ei sitäkään enää paljoa ollut jäljellä, katto oli kauttaaltaan listoitettu ja lattioitakaan ei montaa huonetta ollut jäljellä. Kohtahan niiltä loppuu hommat kesken?

3 kommenttia:

  1. Näyttää jo tosi hienolle! Ja tullaan ehkä sitten taloesittelypäivänä jo katsomaan, minkälainen koti teille on valmistunut ;)

    Tuohon peiliasiaan kommentoin sen verran, että itse laittaisin luultavasti siihen laatoituksen yläreunaan asti; onko peilin asentaminen hankalampaa, jos se tulee alareunasta sen laatoituksen päälle, jääkö se kovin irralleen seinästä? Miä ajattelin teettää peilin yläkerran kylppäriin Lasi-Nikussa. Yhden tuttavaperheen Rauhalassa on siellä teetetty fasettireunainen peili vessassa, ja näyttää tosi kauniille. Heillä on kuulemma myös runsaasti erilaisia kehysvaihtoehtoja, eikä hintakaan ollut kovin paha.

    Ulkovalot ovat myös tosi kivat ja sirot. Katselin Kannustalon päivitettyä sisustusmateriaalikirjasta, ja näyttäisi nyt meillekin tulevan samanlaiset, tai ainakin samannäköiset ulkovalot :D Kodinkoneetkin ehtivät meillä mennä "vaihtoon", ennen kuin taloa on edes alettu rakentamaan, kun Electrolux on uusinut mallistoaan.

    VastaaPoista
  2. Mie luulen et teetän nyt semmoisen mikä tulee tuohon yläreunaan,eli kovin isoa peiliä ei nyt sit tule. Ja varmaan tuosta lasi-ja peilihiomosta ratakadulta käyn hakee kun on tossa vieressä, ja siel ollaa teetetty noiden lasten kuvien suurennoksien kehykset. Nyt sit vielä arvon että onko ne kehykset kultaiset vai valkoiset mut ehkä pysyn siinä alkuperäissuunnitelmassa ja otan ne kultaiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvälle suunnitelmalle! Kultaiset kehykset tuovat varmasti näköä, valkoiset voisivat "hukkua" tuohon valkoiseen seinään.

      Poista