tiistai 7. helmikuuta 2012

Sähkömuutoskuva

Tänään oli sitten sähköpostiin ilmetynyt sähkömuutoskuva RG Design-talotekniikalta, ja näyttää siltä että kaikki toiveemme on toteutettavissa.

Siinä aikamoinen kuva tulkittavaksi ihmiselle joka ei ennen ole asiaan perehtynyt. Nyt pitäisi tarkistaa että kaikki on kohdillaan ja huomiseen mennessä tehdä lopullinen päätös. Alkuperäisenä muutoksena oli että spottivalot olisivat halogeenivaloja mutta talon passiivirakenteen vuoksi tämä ei ollut mahdollista joten tilalle tuli sitten ledit. Kyseessä siis nämä. Perinteiset halogeenit eivät olisi täyttäneet palosuojavaatimuksia.

Oman asunnon sisustusta miettiessä ja netissä surffatessa vastaani tuli seuraava sisustusblogi, jossa oli vieläpä mielenkiintoinen arvonta meneillään, tässä linkki Oma koti valkoinen-blogiin. Käykäähän tutustumassa ja ihastelemassa valkoista sisustusmaailmaa.

Tänään omalla talollamme olisi vuorossa se lattian valaminen, kunhan vaan betonimiehet ovat päässeet työmaaovestamme sisään. Yhdet avaimet olivat kantautuneet isännän mukana toiselle paikkakunnalle, yhdet olivat Egyptissä!! ja timpuriporukka ei ollut työmaalla sillä hetkellä kun valuuporukka talolle meni. Puhelin ei kuitenkaan enää ole soinut joten elättelen toiveita että ovi olisi vahingossa jäänyt lukitsematta. Illalla on taas pakko mennä kurkkimaan miltä siellä nyt sitten näyttää.



1 kommentti:

  1. Moikka!

    Teillä aika sama tilanne kuin meillä. Meillä oli eilen lattianvalu ja ovi oli jätetty auki. Me suljimme sen ja menimme avaamaan itse aamulla. "Ei olisi pitänyt", koska pumppumiesten tullessa paikalle alottelemaan hommia huomattiin sitä ja tota puuttuvan. Lattian korko, puhaltimet olivat maassa, valo maassa jne. Mieheni joutui timpureiden hommiin jeesaamaan pumppumiehiä. Siksi tuo ei olisi pitänyt on lainausmerkeissä, koska hyvä oli että mieheni oli paikalla ja asiat tuli vielä kertaalleen tarkistettua ja hän avusti pumppumiehiä. Mutta huonoa se, että sitten hän teki timpureiden hommia, josta me on maksettu DT:lle eli avaimetkäteen homma.

    Tänään aamulla sitten oltiin ITSE laittamassa muoveja valun päälle, jottei kuivu liian nopeasti. DT:n mukaan ei ole tarpeen suojata ja betonipumppumiesten mukaan on tarpeen ja suositeltavaa suojata muovilla vuorokauden kuluttua. Vastaava mestarimmekin suositteli. Eli kun DT:n mukaan ei tartte, ni omaksi hommaksi jäi. Tämä on tätä avaimet käteen hommaa ja itse saa tehdä töitä jotka varmistaa, että talosta oikeasti tulee hyvä talo!!! Että ottaa päähän touhu...on DT:llä meidän suuntaan hieman "hyviteltävää"!

    Onnea projektillenne ja olkaa tarkkoja!

    Asta

    VastaaPoista